The Air That I Breathe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”The Air That I Breathe”
Albert Hammond
Kappaleen ”The Air That I Breathe” kansikuva
Vuoden 1974 espanjankielisen käännössinglen kansikuva.[1]
Kappaleen tiedot
 Albumilta It Never Rains in Southern California
 Julkaistu kesäkuu 1973
 Tyylilaji pop
 Kesto 03.40
 Levy-yhtiö RCA Records
It Never Rains in Southern Californian muut kappaleet

”The Air That I Breathe”
1.
”Sweet Grass County”
2.

The Air That I Breathe on Albert Hammondin ja Mike Hazlewoodin kirjoittama balladimainen popkappale. Alkuperäisen levytyksen kappaleesta teki Hammond itse vuonna 1973, se sisältyi hänen albumilleen It Never Rains in Southern Carolina.[2]

Parhaiten kappale tunnetaan brittiläisen The Hollies -yhtyeen esityksenä vuodelta 1974. Se nousi Britannian singlelistalla sijalle 2[3] ja Yhdysvalloissa sijalle 6. Kappale sisältyy myös yhtyeen samana vuonna ilmestyneelle albumille Hollies.[4]

Laulun synty ja ensimmäiset levytykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albert Hammond kertoi BBC:n haastattelussa vuonna 1992, että vaikka kappaleen voisi luulla olevan kirjoitetun maailman kauneimmalle naiselle, sen syntyyn olikin todellisuudessa innoittanut vähemmän kaunis tyttö, joka kuitenkin oli hyvin lämmin persoona. Sama henkilö auttoi Hammondia Los Angelesissa aikana, jolloin Hammondilla ei ollut rahaa ja työtä. Ilman kyseisen henkilön apua Hammond olisi ollut koditon.[5]

Fraasi ”The Air That I Breathe” (suom. ilma, jota hengitän) oli Lee Hazlewoodin keksimä. Innoittajana siihen toimi hänen ja Hammondin asuinkaupungin Los Angelesin savusumu – joka aamu heidän katsoessa Hollywoodin suuntaan taivaalla näytti olevan ”keltainen hirviö”. Hazlewoodin ekologinen teema oli siis vahvasti ristiriitainen Hammondin rakkausaiheen kanssa.[5]

Hammond julkaisi kappaleen ensimmäisenä vuoden 1973 albumillaan It Never Rains in Southern Carolina. Samana vuonna sen levytti Phil Everly albumilleen Star Spangled Banner.[5]

The Holliesin versio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”The Air That I Breathe”
The Hollies
Singlen ”The Air That I Breathe” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Hollies
 B-puoli ”No More Riders”
 Äänitetty  15. & 22. marraskuuta 1973, Abbey Road Studios, Lontoo
 Julkaistu tammikuu 1974
 Formaatti 7"-single
 Tekijä(t) Albert Hammond, Mike Hazlewood
 Tuottaja(t) Ron Richards
 Tyylilaji pop, soft rock
 Kesto 04.11
 Levy-yhtiö Polydor Records
Listasijoitukset

 Britannia – 2.
 Yhdysvallat – 6.

Kts. lisää listasijoituksia

The Holliesin muut singlet
The Day That Curly Billy Shot Down Crazy Sam Mcgee
1973
”The Air That I Breathe”
1974
Son of a Rotten Gambler
1974

Taustaa ja nauhoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Holliesin rumpalin Bobby Elliottin mukaan ehdotuksen ”The Air That I Breathen” levyttämiseen antoivat Shirley ja Carol, yhtyeen ystävät AIR London -studiolta.[6]

”The Air That I Breathe” äänitettiin Abbey Road Studiosissa Lontoossa kahdessa osassa; 15. ja 22. marraskuuta 1973.[7] Bobby Elliott on korostanut äänittäjä Alan Parsonsin osuutta kappaleen onnistumiseen, ja yksi Parsonsin ansioista oli saada Elliottin tom-tomit kuulostamaan patarummuilta.[6]

Julkaisu ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”The Air That I Breathe” -single ilmestyi tammikuussa 1974.[8] Yhtyeen kotimaassa Britanniassa se ylsi sijalle 2 maaliskuussa 1974, ja oli listasijoituksella mitattuna suurin Hollies-hitti sitten syksyn 1966 menestyksen ”Stop Stop Stop”.[3][9] Yhdysvalloissa kappale oli myös menestys; se pääsi Billboard Hot 100 -listalla sijalle 6 sekä Adult Contemporary -listalla sijalle 3.[10] Top 10:een kappale ylsi ainakin kymmenessä maassa, joista listaykköseksi Alankomaissa,[11] Etelä-Afrikassa ja Malesiassa.[7]

Kappale jäi Holliesin vimeiseksi suureksi hitiksi.[5] Vielä joulukuussa 1988 se ylsi uudelleenjulkaisuna Britanniassa sijalle 60 ja Irlannissa sijalle 30.[12][13]

Radiohead-yhtyeen kappaletta Creep on pidetty "The Air that I Breathe" -kappaleen plagiaattina ja Hammond/Hazlewood -tekijäkaksikko nimettiinkin myös Creepin tekijöiksi.[14]

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1974

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Alankomaat 1. 11 9.2.1974 [11]
 Etelä-Afrikka 1. [7]
 Malesia 1. [7]
 Australia 2. [7]
 Iso-Britannia 2. 13 9.2.1974 [10]
 Itävalta 3. 16 15.6.1974 [15]
 Länsi-Saksa 4. 4 viikko 13/1974 [16]
 Belgia 5. [7]
 Irlanti 6. 7 28.2.1974 [13]
 Yhdysvallat 6. 1974 [10]
 Ruotsi 14. [7]

1988

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Irlanti 30. 1 1.12.1988 [13]
 Iso-Britannia 60. 6 3.12.1988 [12]

Kappaleet singlellä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. The Air That I Breathe – 4.11 (säv. Albert Hammond/Lee Hazlewood)

B-puoli

  1. No More Riders – 2.55 (säv. Gordon/Terry Sylvester)

Brittiläinen Simply Red -yhtye saavutti suuren hitin cover-versiollaan vuonna 1998. Kyseinen versio ylsi Britanniassa listasijalle 6.[17] Muita kappaleen tulkitsijoita ovat vuosien varrella olleet Olivia Newton-John, Hank Williams, Jr., Jorge González, k.d. lang, Semisonic ja The Mavericks.[18]

  1. Discogs: Albert Hammond – Necesito Poder Respirar ( the air that i breathe) - Cantado en español (Vinyl, 7", 45 RPM, Stereo) (englanniksi) Viitattu 19.4.2019.
  2. It Never Rains in Southern Carolina - Albert Hammond Allmusic allmusic.com. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  3. a b Chart Stats - The Hollies - The Air That I Breathe chartstats.com. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  4. Hollies (1974) - The Hollies Allmusic allmusic.com. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  5. a b c d The Air That I Breathe by The Hollies Songfacts songfacts.com. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  6. a b The Hollies: All the Hits & More: The Definitive Collection -albumin tiedot (LP: EM 1301)
  7. a b c d e f g The Hollies: The Greatest Hits -albumin kansilehtinen (CD: EMI 7243 582012 2 2)
  8. Hollies information page hollies.co.uk. Arkistoitu 10.8.2007. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  9. Chart Stats - The Hollies chartstats.com. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  10. a b c The Hollies Allmusic allmusic.com. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  11. a b dutchcharts.nl - The Hollies - The Air That I Breathe dutchcharts.nl. Viitattu 15.4.2011. (hollanniksi)
  12. a b Chart Stats - The Hollies - The Air That I Breathe {1988} chartstats.com. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  13. a b c The Irish Charts - All there is to know (Hakusanalla ”The Air That I Breathe”) irishcharts.ie. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  14. Radiohead sue Lana Del Rey for 'copying Creep' The Independent. 8.1.2018. Viitattu 9.1.2018. (englanti)
  15. The Hollies - The Air That I Breathe - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 15.4.2011. (saksaksi)
  16. Charts-Surfer: Songsearch (Hakusanalla ”The Air That I Breathe”) charts-surfer.de. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  17. Chart Stats - Simply Red - The Air That I Breathe chartstats.com. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  18. Search Results - The Covers Project coversproject.com. Viitattu 16.4.2011.[vanhentunut linkki] (englanniksi)