Raul Hellberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raul Hellberg vuoden 1928 Nokia-ajoissa.

Raul Edward Hellberg (15. joulukuuta 1900 Porvoo30. lokakuuta 1985 Porvoo)[1] oli suomalainen kilpapyöräilijä ja liikemies. Hän voitti kahdesti maantieajon Pohjoismaiden mestaruuden.

Hellberg voitti yhteensä 24 Suomen mestaruutta, joista ensimmäiset vuonna 1923 maantiematkoissa 10, 30 ja 60 kilometriä. 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla hän oli Suomen ja Pohjoismaiden kilpapyöräilijöiden huippua.[2] Amsterdamin olympialaisissa 1928 hän sijoittui maantieajossa kymmenenneksi.[1]

Hellbergin aloitteesta syntyi pyöräkilpailu Porvoon ajot, joka ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1926. Kilpailun reitti oli mitaltaan 120 kilometriä ja se kulki Porvoosta Helsinkiin ja takaisin. Porvoon ajot on Suomen vanhin edelleen ajettava pyöräkilpailu.[3]

Hellberg menestyi urheiluvälinealan liikemiehenä. Hänen perustamansa Raul Hellberg Oy toimii nykyään maahantuojana ja tukkukauppana. Hellbergille myönnettiin 1964 kauppaneuvoksen arvonimi.[2]

Hellberg oli urheilun järjestövaikuttaja, kirjoitti pyöräilystä ja kehitti välineitä.[1]

Hellbergin vanhemmat olivat mekaanikko Edward Hellberg ja Emma Lahtinen,[1] sisar oli kauppaneuvos Rakel Wihuri (o.s. Hellberg), veli kauppaneuvos Rudolf Hellberg, joka toimi ensin Raul Hellberg Oy:ssa ja sitten Wihuri-Yhtymässä.

  1. a b c d Klemola, Heikki: ”Hellberg, Raul (1900–1985)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 724–725. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.
  2. a b Manninen, Antti: Kilpapyöräilijä Raul Hellberg. Helsingin Sanomat 24.8.2008, s. A 16.
  3. Porvoon Ajon historia porvoonajot.fi. Viitattu 27.6.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.