Louis Hector Leroux

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Louis Hector Leroux, Braun & Cien valokuva noin vuodelta 1875.
Louis Hector Leroux: Vestaali vartiomassa ikuista tulta

Louis Hector Leroux (27. joulukuuta 1829 Verdun - 11. marraskuuta 1900 Angers) oli ranskalainen, klassillisen tyylisuunnan taidemaalari. Vuoden 1863 jälkeen hän keskittyi lähes kokonaan kuvaamaan antiikin aikaa sekä Raamatun kertomuksia. Myös hänen tyttärensä Laura Leroux-Revault oli taidemaalari.[1][2]

Elämänvaiheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leroux kävi aluksi peruukkimaakarin opissa ja teki vähän aikaa myös alan töitä. Samaan aikaan hän opiskeli kotipaikkakunnallaan piirustusta ja voitti kaikki palkinnot. Lisäksi hänelle annettiin pieni apuraha, jolla rahoittaa taideopintoja. [2]

Ranskan valtion taideakatemian oppilaaksi Leroux otettiin vuonna 1849. Siellä hän opiskeli François-Édouard Picot´n oppilaana. Ajan tavan mukaisesti opiskeluun kuului muun muassa vanhojen mestareiden töiden kopiointia. Kopioita myymällä Leroux ansaitsi elatuksensa. Vuonna 1857 hän sai toisen palkinnon arvostetussa Prix de Rome- kilpailussa. Taideopiskelijat kilpailivat Prix de Romesta, joka oli tarkoitettu Roomassa tapahtuvien jatko-opintojen rahoittamiseen. Lerouxille palkinto myönnettiin maalauksesta "Kristus herättää Lasaruksen". [2] [3]

Leroux saapui Roomaan Villa de Mediciin vuonna 1860, missä häntä odotti ystävänsä Jean-Jacques Henner. Henner oli voittanut Prix de Romen jo aikaisemmin. Rooma muodostui Lerouxille inspiroivaksi paikaksi, sillä häntä kiinnosti kovasti antiikin aika ja sen uskonnot. Erityisen paljon hän maalasi vestaaleja esittäviä maalauksia. Lisäksi sieltä oli hyvä tehdä maalausmatkoja Kreikkaan, Egyptiin ja Turkkiin. Roomassa oleskelleet ranskalaiset taiteilijat muodostivat oman ryhmänsä nimeltä Caldarrosti. Taiteilijat järjestvät tapaamisia läpi elämänsä myös Ranskaan paluun jälkeen. Tuloja saadakseen hän kopioi klassisia taideteoksia seinävaatteita valmistaneen Gobelins- tehtaan mallistojen piirustuksia varten. [4] [2] [5]

Antiikkia kuvanneet maalaukset, kuten Leroux`n sopivat erinomisesti Ranskan toisen keisarikunnan taidetta ostaneen yleisön makuun. Leroux ei pyrkinyt rekonstruoimaan antiikkia toisin kuin useimmat muut aikalaistaiteiljat, sen sijaan hän pyrki saamaan niihin draamaa, kuten Herculaneumin tuhoa esittäneeseen maalaukseensa. [6]

Leroux vieraili välillä kotimaassaan, mutta kokonaisuudessaan voidaan katsoa hänen viipyneen Roomassa aina vuoteen 1874. [2] Leroux vieraili Ranskassa vuonna 1870 jolloin oli käynnissä Saksan-Ranskan sota. Leroux katsoi velvollisuudekseen liittyä armeijaan. Samaan joukko-osastoon kuului myös muita taiteilijoita, kuten Jehan Georges Vibert ja Alexandre-Louis Leloir. Buzenvalin taistelussa Leroux haavoittui jalkaan. [7]

Sodan jälkeen, vuonna 1871, Leroux meni naimisiin. Hänen vaimonsa oli italialaisen lääkärin tytär Giuditta Clelia Casali. Liitosta syntyi kaksi lasta, tytär Laura, vuonna 1872 ja poika Nicolas, vuonna 1874. Lasten syntymän jälkeen Leroux oli omistautunut lähinnä maalaamiselle joillekin yksityisoppilailleen. Leroux jäi leskeksi vuonna 1892. [8] [9]

Leoux´n töitä on nykyään Yhdysvaltojen ja Ranskan museoiden kokoelmissa.

  1. Louis Henri Leroux askart.com.
  2. a b c d e Artist Louis Henri Leroux artvee.com.
  3. Louis Henri Leroux askart.com.
  4. Jean Jaques Henner 1829- 1905 musee-henner.fr.
  5. Louis Henri Leroux askart.com.
  6. Louis Henri Leroux askart.com.
  7. Mlochowski de Bélina, pp. 38 and 463; see also Montrosier, Eugène. Les peintres militaires,. Paris: Librairie artistique, H. Launette, 1881, pp. 38-39.
  8. Acte de naissance no. 19, 14 septembre 1872, Dun-sur-Meuse, Archives départementales de la Meuse.
  9. Katow gives his age as twelve in his Gil Blas article dated December 27, 1886.

Lisää aiheesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]