Jenna Simula

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jenna Simula
Simula vuonna 2023.
Simula vuonna 2023.
Kansanedustaja
17.4.2019–
Ryhmä/puolue Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt13. syyskuuta 1989 (ikä 35)
Oulu
Ammatti tradenomi, eläintenhoitaja
Tiedot
Puolue Perussuomalaiset
Aiheesta muualla
Kotisivu

Jenna Simula (s. 13. syyskuuta 1989[1] Oulu) on suomalainen perussuomalaisia edustava poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana Oulun vaalipiiristä vuodesta 2019.[2] Hän on maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja.[3]

Koulutus ja työura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simula on alkuperäiseltä koulutukseltaan ylioppilas vuodelta 2008. Hän on valmistunut myös eläintenhoitajaksi. Lisäksi hän on tradenomi ja suorittanut myös alan yamk-opintoja. Ennen kansanedustajan uraa hän toimi kahdeksan vuotta kansanedustaja Olli Immosen avustajana.[4]

Simula oli ehdolla eduskuntavaaleissa 2015 muttei tullut valituksi.[5] Sittemmin hänet on valittu Oulun kaupunginvaltuustoon ja maakuntavaltuutetuksi. Simula on toiminut myös Perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtajana.[4] Simula tuli valituksi vuonna 2019 eduskuntaan 9 197 äänellä.[6] Hän oli myös kansallismielisen yhdistyksen Suomen Sisun kirjuri vuoteen 2020 saakka.[4] Vuonna 2020 Simula valittiin puolueen uuden nuorisojärjestön Perussuomalaisen Nuorison ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.[7] Eduskuntavaaleissa 2023 Simula valittiin toiselle kaudelleen 9 481 äänellä.[8]

Simula on Ruutikankaan ampumaurheilukeskusta ylläpitävän Ruutikunnat oy:n hallituksen puheenjohtaja.[9]

Simulan vaalislogan oli ”On kotiinpalautusten aika”. Hän onkin pitänyt maahanmuuttokysymyksiä vahvasti esillä vaalikampanjassaan. Vaalikoneen mukaan Simula ei kannata ilmastonmuutoksen torjumista, jos se aiheuttaa suomalaisille kohtuuttomia kustannuksia. Hän kannattaa myös menojen leikkauksia mieluummin kuin verojen kiristyksiä. Simula kannattaa eutanasian sallimista ja vastustaa translain uudistamista. Hän on ilmoittanut kannattavansa perinteisiä arvoja ja koviakin keinoja järjestyksen ylläpitämiseen.[2] Simula on kertonut ajavansa myös nuorille parempia tulevaisuudennäkymiä ja maaseudun elinvoiman tukemista.[10]

  1. Jenna Simula Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b Ylen Vaalikone 2019 - Yles Valkompass 2019 vaalikone.yle.fi. Viitattu 15.4.2019.
  3. Eduskunnan verkkosivut www.eduskunta.fi. Viitattu 28.10.2023.
  4. a b c ESITTELY – Jenna Simula jennasimula.fi. Viitattu 7.5.2023.
  5. Helsingin Sanomat: Kokeile HS:n vaalikoneella, kenen ehdokkaan arvomaailma on lähimpänä sinua www.vaalikone.fi. Arkistoitu 15.4.2019. Viitattu 15.4.2019.
  6. Valitut tulospalvelu.vaalit.fi. vaalit.fi. Viitattu 5.3.2020.
  7. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006428704.html
  8. Jenna Simulan 2023 vaalitulos
  9. Hyttinen, Kati: Tänne hallitus laittaa rahaa: "Odotettua herkkua" mtvuutiset.fi. 3.9.2024. Viitattu 4.9.2024.
  10. Jenna Simula – Oulun vaalipiiri 69 Vaalit. Arkistoitu 15.4.2019. Viitattu 15.4.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]