Chicxulubin kraatteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chicxulub painovoimakartassa.

Chicxulubin kraatteri on Mesoamerikassa Etelä-Meksikossa Jukatanin niemimaalla oleva nyt jo maaperään hautautunut suuri impaktissa syntynyt törmäyskraatteri.[1] Törmäys tapahtui 66 miljoonaa vuotta sitten. Alkuperäinen kraatteri oli läpimitaltaan noin 100 kilometriä ja syvyydeltään 10 kilometriä. Sittemmin se on laajentunut ja madaltunut, nyt sen halkaisija on noin 200 kilometriä.[2]

Kraatterin synnyttänyt asteroidi oli laskelmien mukaan läpimitaltaan 12–15 kilometriä, ja sen nopeus osumahetkellä 20 km/s. Kraatterin synnyttäneen törmäyksen ajatellaan nykyään laajalti olevan syynä dinosaurusten joukkotuhoon.[1] Törmäyksen ja joukkotuhon yhteyttä on joskus epäilty ja vaihtoehdoksi dinosaurusten häviämiseen on tarjottu esimerkiksi Deccanin laavapurkauksia Intiassa, mutta ne kestivät kauan, ja massatuho oli äkillinen.[2]

Asteroidi synnytti törmätessään maanjäristyksiä, tulipaloja, maanvyöryjä ja tsunameita. Ilmakehään joutuneet materiaalit pimensivät taivaan pitkäksi aikaa. Lisäksi ilmaan nousi vesihöyryä ja rikkiyhdisteitä, joista syntyi pimentäviä pienhiukkasia ja happamia sateita. Vastaavan kokoisia asteroiditörmäyksiä tapahtuu maapallolla ehkä kerran sadassa miljoonassa vuodessa.[2]

  1. a b 10 suurinta asteroidi-iskua. National Geographic Suomi. 18.2.2013. Arkistoitu Viitattu 3.3.2024.
  2. a b c Dinosaurusten ajan päättänyt massatuho aiheutui asteroidin törmäyksestä. Yle Tiede. Arkistoitu 16.3.2010. Viitattu 13.2.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Pohjois-Amerikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.