Viipurin tuomiokirkko
Viipurin tuomiokirkko (1893-1940) oli Viipurin luterilaisen seurakunnan pääkirkko ja Viipurin hiippakunnan tuomiokirkko (vuodesta 1925 lähtien) Viipurissa Luovutetussa Karjalassa. Ennen tuomiokirkoksi tuloa kirkkoa kutsuttiin uudeksi kirkoksi ja kun kirkon eteen pystytettiin Mikael Agricolan patsas vuonna 1908 alettiin sitä kutsua myös Agricolan kirkoksi. Tuomiokirkoksi tulon jälkeen sitä nimitettiin myös uudeksi tuomiokirkoksi erotetukseksi keskiaikaisesta vanhasta tuomiokirkosta.
Suunnittelu ja rakentaminen
Vuonna 1881 Viipurin suomalainen seurakunta jaettiin kaupunki- ja maaseurakunnaksi. Seurakunnnan yhteinen kirkko jäi maaseurakunnan käyttöön. Kaupunkiseurakunnan kirkkoa varten oli Viipurin kaupunki lahjoittanut jo vuonna 1877 kaksi tonttia ja myöhemmin saatiin vielä kaksi tonttia lisää. Niinpä kirkolle oli käytettävissä kokonainen kortteli. Arkkitehtikilpailun voitti viipurilainen arkkitehti Eduard Dippell. Tyyliltään uusgoottilainen kirkko rakennettiin tiilestä vuosina 1889-1893. Kirkko vihittiin käyttöönsä 3. joulukuuta 1893.
Ulkoasu ja sisustus
Malliltaan se oli poikkilaivainen pitkäkirkko, jonka länsipäässä kohosi korkea ja kapea kellotorni. Tornin molemmin puolin oli pienet kulmatornit. Kirkkosali oli kolmilaivainen, jonka holveja koristivat Lauri Välkkeen maalaukset. Istumapaikkoja kirkossa oli 1 800. Kirkon alttaritaulun maalasi Pekka Halonen ja se esitti Kristuksen ristiltä ottoa. Saarnastuolin puuveistokset olivat Hannes Auteren tekemät. Kirkon urut olivat 52-äänikertaiset. Kirkon sisätiloja kunnostettiin vuosina 1929-1931.
Kirkon tuhoutuminen
Talvisodassa Viipuri joutui ankarien ilmapommitusten kohteeksi. Tuomiokirkon alttarinpuoleinen pää sai osuman 3. helmikuuta 1940. Moskovan rauhassa Viipuri luovutettiin Neuvostoliitolle. Jatkosodassa Suomi valloitti Viipurin takaisin vuonna 1941. Suomalaiset saivat huomata venäläisten purkaneen kirkon tornin, katon ja seinien yläosan. Myös kirkon kolme kelloa, urut, kattokruunut ja alttaritaulu olivat kadonneet.
Samoin sankaripatsas ja sankarivainajien hautakivet oli viety pois; Agricolan patsaan jalusta oli vielä paikallaan, koska ilmeisesti venäläiset olivat aikoneet sijoittaa sen paikalle jonkin muun patsaan; suunnitelma jäi toteutumatta ja jatkosodan jälkeen jalustakin vietiin pois.
Kirkkoa ei jatkosodan aikana ryhdytty korjaamaan. Vuonna 1944 kaupunki siirtyi taas Neuvostoliitolle. Venäläiset purkivat kirkon jäljellä olleet osat sodan jälkeen.
Lähteet
- Koponen Paavo, Karjalan kirkkokummut. Tammi, Sulkava 1999. ISBN 951-31-1431-7
- Karjalan luterilaiset kirkot ja seurakuntien pyhät esineet, toimittanut Soile Rinno ja Minna Laukkanen. Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1a, Jyväskylä 1997. ISBN 951-785-012-3
